Ex-SaiPalaiset: Santanen, Ari
julkaistu 25.03.2005
SaiPan kannattajat muistanevat Ari Santasen divarivuosien ja liiganousun ikonina, joka pelasi luotettavasti ja tasaisesti kahteen suuntaan pelistä toiseen. Sputnikkien väreissä Ari värkkäsi 336 tehopistettä (147+189), joista SM-liigassa 121 pistettä (57+64).
Ari Santasen varsinainen kasvattajaseura on Porin Ässät. Lappeenrantaan hän siirtyi kaudella 1989-1990. Porin ikäluokka hänen mielestään hyvä, mutta lähtö tuli eteen kun Ässät tippui divariin.
- Kyllä sieltä tuli pelimiehiä. Se oli varmaan aika hyvä ikäluokka kaikkinensa, pyöreästi kymmenen jätkää on pelannut liigaa Porin ikäluokista 69-70.
- Siirryin tänne yksinkertaisesti siksi, että Ässät tippui silloin divariin ja halu pelata liigassa oli kova. Muutama muukin vaihtoehto oli, mutta tänne päädyttiin. Täällä oli ihan hyvä porukka tulla. Sopeutumisvaikeuksia ja ongelmia ei ollut. En minä siitä sen ihmeempää osaa sanoa kun aikaa on kulunut näin paljon.
Santanen kohtasi liigasta putoamisen pettymyksen myös Lappeenrannassa kun kauden 1990-1991 päätteeksi SaiPa tippui divariin. Jääminen seuraan ei ollut itsestäänselvyys, mutta vaisun kauden lisäksi siirron esteeksi muodostui pelaajaoikeuksista pyydetty hinta.
- En minä osaa oikein sanoa mitä silloin ajattelin. Tietysti kun pudottiin niin tuli ajatus, että pitäisi siirtyä johonkin, mutta siinä tuli sellaisia mutkia matkaan, että Idän Jättiläisillä oli pelaajaoikeudet ja meillä oli niin kauheat hintalaput selässä, että se rajoitti siirtomahdollisuuksia. Oltiin siis kauhean kovan hintasia ja putoamiskaudella ei näytötkään mitenkään parhaita olleet, joten vaihtoehtojakin oli vähän. Sitten vaan jäätiin tänne jatkamaan
- Kyllähän tippuminen pelaajapalkassakin tuntui, mutta siihen aikaan oltiin aina siviilitöissäkin. Tein niihin aikoihin kiinteistöhoitohommia erinäisissä firmoissa.
Divarivuosina (ja mm. Fazer-liiga) Santanen nousi joukkueen johtavien pelaajien joukkoon. Parhaana kautena 1994-1995 pistesaldo oli kova 73 pistettä (29+44). Hän kokee nousseensa tuolloin pelaajana uudelle tasolle.
- Joukkue ja pelikaverit oli silloin varmaan niin hyviä, että tuollaiset pistesaldot olivat mahdollisia. Siitä se lähti. Sitä kautta sai iloa pelata ja se poiki eteenpäin.
- Minulle tapahtui silloin pelaajana jotain. Olin aina ollut vähän yksioikoinen laitahyökkääjä, joka odotti laidallaan syöttöjä. Sillä tavalla ei tule tulosta. Ymmärsin, että mahdollisuus tehdä pisteitä riippuu siitä miten paljon on kiekon kanssa tekemisissä. Ehkä minä jollain tavalla aloin pelaamaan eri tavalla. Yritin tehdä hommaa niin säntillisesti, että pääsin pelaamaan myös ali- ja ylivoimaa. Merkittävin muutos tapahtui siis ajatuksissa. Tajusin miten pitäisi pelata ja onnistuin siinä aika hyvin.
Ensimmäinen kunnon yritys liigapaluuseen tapahtui kaudella 1994-1995, jolloin liigakarsintojen viimeisessä vaiheessa vastaan asettui Tampereen Ilves. Ottelusarja kuitenkin osoitti selvän tasoeron.
- Ilves oli varmaan vähän parempi. Jos oikein muistan niin pari peliä oli tasaisia. Nousu ei ollut meille silloin henki ja elämä. Aika vaan ei ollut kypsä vielä. Seuraavana vuonna nousutavoite oli paljon selkeämpi kaikille.
Seuraavalla kaudella nousu tapahtui. SaiPa ei dominoinut runkosarjaa vaikka ennakkospekulaatioissa näin oletettiin. Viimeistään pudotuspeleissä joukkue hitsautui yhteen ja pudotti hengettömän Tuton suoraan kolmessa ottelussa ja samalla käynnistyi SaiPassa uusi luku.
- Silloin runkosarja oli hirveän tasainen. Mä en osaa sano miksi emme sitä voittaneet vaikka suuria ennakkosuosikkeja olimmekin. Me vaan kasvettiin sarjan edetessä ja sitten keväällä kaikki loksahti kohdalleen.
Divarissa vietettyjen vuosien aikana jääkiekossa tapahtui paljon. Toiminta ammattimaistui kauttaaltaan ja ero mm. harjoitusmäärissä aikaisempaan oli huomattava.
- Silloin kun noustiin liigaan niin mahdollisuutta siivilitöihin ei enää ollut. Se oli täyttä jääkiekkoa. Viiden divarivuoden aikana liigassa tapahtui hirveästi ja joukkueet alkoivat treenata kaksi kertaa päivässä koko ajan. Se oli iso muutos aikaisempaan.
- Kun tulin Lappeenrantaan niin pidin itseäni jääkiekkoilijana enkä kelannut asioita siviilityöni kautta. Töitä tehtiin lätkän ohessa eikä toisinpäin.
- Minulla oli agentti kun siirryin tänne, mutta sen jälkeen neuvottelin kaikki sopimukset itse. Agentti minulla siis oli uran loppuun asti, mutta palveluja en enää tarvinnut.
Yksittäisenä huippuhetkenä liiganousun lisäksi Santanen muistaa ottelusarjan Jokereita vastaan keväällä 1999. SaiPa voitti silloin kaikkien fanien muistamalla tavalla ottelusarjan suoraan 3-0.
- Kyllä se oli liiganousun ohella toinen huippuhetki. Pronssipeliin pääsy oli kohokohta. Se oli hienoa aikaa. Meillä oli hieno joukkue ja hyvä henki. Siinä porukassa viihtyi.
- TPS oli vähän kovempi silloin. Nekin oli aika tasaisia pelejä ja taisteltiin henkeen ja vereen loppuun asti. Sinne asti pääsy ei riittänyt vaan halusimme kiivaasti pidemmälle, mutta yksinkertaisesti paukut eivät riittäneet. Sitten siellä oli eräs Kiprusoff maalilla eikä sinne saatu mitään sisään.
Peliuraan kuului myös paljon vastoinkäymisiä. Santasen uran loppuvuodet olivat vahvasti loukkaantumisten sävyttämiä. Ne ovat jokaiselle pelaajalle raskasta aikaa ja hän muistaa ne pelaajauran vaikeimpina hetkinä. Pelaajauran lopettaminen oli pakon edessä tehty päätös.
- Päätös oli pakko tehdä. Ei ollut vaihtoehtoja. Se varmaan myös helpotti sitä juttua kun ei tarvinnut pähkäillä. Ja toki loukkaantumishistoria oli valmistanut siihen. Tajusi, että joku päivä tämä väistämättä loppuu.
- Ne vammat pysyy mukana lopun ikää. Varsinkin toisessa polvessa on sellainen krooninen kipu, että kun vähän yrittää enemmän tehdä niin se ilmoittaa heti itsestään. Saa varovaisesti kävellä ja vältellä liukastumisia. Katsotaan 20 vuotta eteenpäin kun painoa tulee vähän lisää miltä jalat vaikuttaa.
- Katsomosta pelien katselu on raskasta. Varsinkin kun on iso ja paha loukkaantuminen, jonka johdosta peleistä joutuu olemaan kauan poissa. Yksinäs kuntoilet ja poljet satatuhatta tuntia jossain kopissa kuntopyörää. Yksinään hääräily ajaa pään koville jaksamisen suhteen. Sitten on helpompaa kun pääsee joukkueharjoituksiin mukaan. Esimerkiksi nämä polvivammat, kahteen kertaan 4 kuukauden kuntoutus. Vesijuoksua, kuntopyörää, punttia jne... ne oli kovia aikoja.
Santasen työ hyvänä joukkupelaajana johti myös yhteen joukkueurheilun suurimmista kunnianosoituksista, kapteeniuteen.
- Kyllähän se on aina kunniatehtävä. Hyvä mieli siitä jäi. Mä en kokenu sitä vaikeina aikoina painolastina itselle, mutta toki joukkueen asioita tuli mietiskeltyä enemmän. Pelkästään omaan hommaan on aina helpompi keskittyä. Työtä se toki teetti, mutta se oli lähinnä haastavaa.
- Kävin lukemassa sivuiltanne Rikun (Riku Kallioniemi) ajatuksia ja hänelle se oli välillä raskasta. Meillä oli varmaan se ero, että mun aikana peli oli koko ajan nousujohteista ja aina meni vaan paremmin. Tottakai sellaisessa ympäristössä on hienoa olla kapteenina. Jos olis menny pirun huonosti niin fiiliksetkin voisivat olla täysin erilaiset.
Kysyttäessä parhaiten muistiinjääneitä pelikavereita vastausta ei tahdo tulla, mutta pienen suostuttelun jälkeen muutama suosikki kuitenkin löytyi. Samalla selviää mihin perustui Säilynojan ja Santasen erittäin hyvin toiminut parivaljakko.
- En tiedä onko ollu suosikkeja... Olen saanut pelata monien hyvien pelimiesten kanssa. Säilynojan Keken kanssa kulki hyvin, Kalen (Mika Kauppinen) ja Jopen (Joel Salonen) kanssa myös... vierellä on pelannu hyviä niin paljon.
- Keke muuten tykkäsi puhua ja sopia paljon, niin peleissä kuin harjoituksissa. Olimme siinä suhteessa samanlaisia. Aina jotain pikkujuttua väännettiin ja keskustelu oli käynnissä koko ajan. Varmaan sitä kautta meidän yhteispeli ja mm. hyvin toiminut ylivoima rakentui. Ei voi sanoa, että olisimme sopineet tarkkaan asiat tai että niitä olisi piirretty johonkin, mutta pääsäännöt olivat kirkkaana mielessä. Loppuosa tuli itsestään.
- Vanhemmilta ajoilta on jäänyt mieleen kenttä, jossa oli Makkonen, Saarikoski, Levo ja Nikander. Kyllä niiden kanssa oli aika kiva pelata kiekkoa.
Kuten lähes poikkeuksetta kaikki entiset pelaajat myös Santanen kaipaa eniten sosiaalista ympäristöä, jonka joukkue muodosti.
- Siellä on viettäny tavallaan koko elämänsä ja sitä ympäristöä ikävöi. Ja tietysti itse peliäkin. Se antaa hienoja ilon ja joskus surun hetkiä, isoja tunteita.
- Arkielämä ei ole yhtä hektistä, mutta olen aina sanonu et sieltäkin pitää etsiä kiksejä. Jääkiekossa sen fiiliksen antoi maali tai vaikka hieno syöttö, mutta arkielämästäkin niitä voi löytyä kun vähän miettii.
Santanen ei ole täysin jättänyt jääkiekkoa. Menneellä kaudella hän toimi SaiPassa katsomovalmentajana ja pari vuotta takaperin hän oli kakkosvalmentajana osan kaudesta Skrikolle kun Teijo Räsänen sai potkut. Tulevaisuutta jääkiekon parissa hän ei ajatuksena täysin tyrmää.
- Silloin tuli vaan pyyntö, että tällainen homma olisi tarjolla. Siinä ei ollut sen ihmeempää. Lupasin hoitaa homman. Se oli ihan kivaa ja mielenkiintoista. Olin hommia tavallaan niin kauan kattellu ja ollu tavalla tai toisella mukana, ettei siinä sillä tavalla mitään uutta ja ihmeellistä ollut. Yksi homma muiden joukossa.
- Nyt olen katsomovalmentaja. Seuraan peliä ja pyrin tekemään sitä enemmän ajatuksen kanssa kuin normaalit katsojat. Vien sitten viestin alakertaan minkälainen erä tai peli oli, mitä siellä tapahtui ja onko vastustajalla joitain tiettyjä juttuja, joita ne yrittää. Suurimmaksi osaksi valmennus kyselee oliko joku asia niin tai näin ja minä annan näkemykseni asiasta.
- Näitä hommia on niin kauan tehnyt, etten haluaisi unohtaa ja heittää kokemusta kokonaan pois. Olisihan sitä jollain tasolla kiva hyödyntää, mutta en osaa tällä hetkellä sanoa tulevaisuudesta enempää. Valmistun keväällä insinööriksi ja työasiat sanelevat aika pitkälle mitä tapahtuu.
Loppuun vielä kokeneen kiekkomiehen näkemys nykyjääkiekosta.
- Tämä on ihan eri laji kuin uran alkuaikoina. Vauhti kovenee, miehet isonee ja sieltä on sellainen pelijuonikkuus ja pelitaito jollain tavalla kadonnut. En tajua tätä yhtälöä, jossa miehet isonee ja kaukalot pienenee samaan aikaan. Pitäisi puhua kaukaloiden isontamisesta. Se olisi ihan ehdoton asia. Muuten taitavilla ei ole tilaa pelata.
- Nykyisin on koko ajan joku mies iholla ja maila kiinni niin, ettei siellä ihmeellisiä temppuja tehdä. Kiire on ja ahdasta. Kiekkoa päätyyn ja sieltä sitä hakataan maalille. Ja yritetään survoa sisään. Aika yksipuolista.
Mikko Pehkonen