Ex-SaiPalaiset: Paajanen, Reijo
julkaistu 05.07.2005

Reijo Paajanen toimi SaiPan puheenjohtajana kymmenkunta vuotta. Tuohon aikaan mahtui niin liigasta tippuminen kuin nousu sekä pronssipeli, jota voidaan pitää nyky-SaiPan parhaana saavutuksena. Puheenjohtaja-aikaan mahtui myös konkurssin partaalta nouseminen ja paljon henkilökohtaisia uhrauksia. Häntä voi kutsua liioittelematta yhdeksi SaiPan tärkeimmistä hahmoista historian aikana.

Reijo Paajanen ajautui SaiPan toimintaan mukaan 80-luvulla juniorivalmentamisen kautta. Taustaa tähän antoi juniorivuosien pelaaminen. Ennen puheenjohtaja-aikaa hän ehti olla myös markkinointityöryhmässä pari vuotta.

- Olin SaiPan D-junnujen valmentajana ja juniorivuosina tuli pelattua. Puheenjohtajaksi 1989 tulin oikeastaan siksi, että kysyttiin. Ei niitä ehdokkaita siihen aikaan ollut kuin sieniä sateella.

Puheenjohtajakauden alku oli mahdollisimman haastava. Seuralla oli tuolloin paljon velkaa, pelillisiä vaikeuksia riitti ja todellinen tilanne selvisi vasta töiden alettua. Luullun 2,5 miljoonan markan sijaan velkaa oli todellisuudessa 3,5 miljoonaa markkaa. Paajasen mukaan huono taloudenhoito oli tuon ajan urheiluseuroille valitettavan ominaista.

- Yllätyksiä todellakin oli velan suhteen. Se ei ollut sitä mitä seurassa luultiin. Sinä aikana, juuri ennen lamaa, pankeista sai hirveän helposti rahaa ja kyllä sitä taloutta hoidettiin kuin toisella kädellä. Se oli siihen aikaan henki muuallakin. Yksinkertaisesti velkojen kokonaismäärää ei tiedetty ja osaa laskuista ei edes pidetty velkoina vaan jätettiin odottelemaan. Tultuani kävimme läpi seuran toimiston ja WC taisi olla ainoa paikka mistä ei maksamattomia laskuja löytynyt.

- Se oli maan tapa silloin. Olen miettinyt asiaa paljon myöhemmin ja silloin vaan useasti luultiin enemmän kuin tiedettiin. Aika on muuttunut taloudenhoidon ja –seurannan osalta paljon. Olihan se velan määrä silloin helvetinmoinen yllätys ja laman tullessa kaikki kikkailuvara meni, velka muuttui oikeaksi velaksi.

Yhtenä osana talouden tervehdyttämistä perustettiin 1989 marraskuussa Idän Jättiläiset Oy, jonka varttuneemmat kiekonseuraajat muistanevat näyttävän mainostamisen ja julkisuuden takia hyvin. Tavoite oli kerätä yksityisiltä henkilöiltä ja yhteisöiltä pääomaa, jonka avulla oli tarkoitus tehdä rahaa pelaajaoikeuksilla. Osakeannin saldo huhtikuussa 1990 oli 1,46 miljoonaa markkaa, josta SaiPan oma osuus oli noin puolet. Idän Jättiläiset onnistuivat tehtävässään Paajasen mielestä kohtuullisesti.

- Olin puheenjohtajana yhtenä henkilönä mukana sen perustamisessa. Sinne ruvettiin keräämään pääomaa, jolla pyrittiin hoitamaan seuran taloudellisia velvoitteita pois. Bisnestä tehtiin pelaajaoikeuksilla, jotka kirjattiin yrityksen taseeseen. Emme onnistuneet hommassa täysin, tavoitteet olivat isompia, mutta kyllä se kuitenkin oli merkittävä apu kun jouduimme puun ja kuoren väliin. Ja varsinkin silloin kun tipuimme liigasta.

Mielenkiintoisena sivujuonena voidaan myös mainita, että yksi Paajasen puheenjohtajakauden kovimmista asioista liittyy pelaajan siirtymiseen. Vesa Viitakosken siirto Tapparaan 1990 keväällä jäi mieleen pitkäksi aikaa kaivertamaan.

- Vesku nostettiin nuorena lupaavana pelaajana liigajoukkueeseen. En halua hirveästi sörkkiä sitä asiaa, mutta hänen lähtönsä oli meille hyvin vaikea asia. Jälkikäteen selvisi, että hän neuvotteli meidän kanssa pitkään sen jälkeen kun sopimus Tapparan kanssa oli jo valmis. Hupaisin yksityiskohta koko asiassa oli Veskulle sopimuksessa luvattu ulkomaanmatka mikäli hän SaiPassa pelaa. Hän teki reissun, mutta maksoi sen myöhemmin omistaan takaisin kun tajusi, ettei asiat menneet aivan korrektisti.

Paajasen puheenjohtajakauden todellinen haaste tuli kaikella voimallaan vastaan kun SaiPa tippui kauden 1990-1991 päätteeksi 1-divisioonaan. Sillä kaudella liigasta putosi yksi joukkue ilman karsintoja ja eroa toiseksi viimeiseen jäi 3 pistettä. Vanhojen velkojen päälle kaatui putoamiskauden ylisatsauksen tulokset ja tilanne oli todella vaikea. Toisaalta jälkikäteen voidaan perustellusti sanoa, että putoaminen pelasti seuran lähihistorian.

- Me vedimme kauden riskirajoilla vaikka olisimme säilyneet. Näin jälkikäteen voi sanoa, että putoaminen oli onni vaikka silloin ei tietenkään siltä tuntunut. Suoran putoamisen takia satsasimme normaalia enemmän. Pelillisesti kausi oli kolmeneljäsosaa hyvä, mutta noutaja tuli.

- 90-luvun kannalta koko homma oli onni, sillä velkaa olisi kertynyt liigassa todennnäköisesti lisää ja alas olisi tultu jossain vaiheessa vielä rumemmin. Puheenjohtajuuteni alkoi tavallaan samaan aikaan. Sitä ennen olin ollut vihreäsilmäinen luottamushenkilö, mutta putoaminen lopullisesti avasi silmät. Velkataakka oli putoamisen jälkeen noin 5 miljoonaa markkaa.

Putoamisen myötä seurajohdossa luonnollisesti pohdittiin tulevaisuutta. Linjaksi valittiin nopea paluu takaisin liigaan, mutta hyvissä ajoin seuraavalla kaudella 1991-1992 tavoitteen mahdottomuus havaittiin. Rahaa ei yksinkertaisesti ollut. SaiPassa päädyttiin varsin radikaaliin ratkaisuun irtisanomalla pelajaasopimukset ja sitomalla palkat yleisötuloihin. Tämä aiheutti isoja muutoksia pelaajistossa kesken kauden.

- Putoamisen jälkeen keväällä emme nähneet asioita oikealla tavalla. Olimme nousun suhteen liian toiveikkaita ja syksyllä raha loppui aivan kokonaan. Menestys oli alkuun ihan mukava, mutta pelillisen tason laskun jälkeen päädyimme kriisikokouksessa irtisanomaan kaikki pelaajasopimukset.

- Pelaajille asia oli alkuvaiheessa hyvin vaikea ymmärtää. Sidoimme palkat yleisötuloihin eikä sitä ilmeisesti ole Suomessa kovin montaa kertaa tehty. Pelaajien tyytyväisyyskin parani kauden mittaan kun palkat tulivat ajoissa tilille ja yleisömäärien kasvaessa sitä tuli välillä odotettua enemmänkin. Tekemisen meininki oli silloin tärkeintä.

1-divisioonakaudella joukkue koki siis isoja muutoksia. Vaikeuksista huolimatta seuran johtohenkilöt toisaalta pysyivät uskollisina ja olivat valmiita tekemään töitä. Paajanen haluaa myös muistuttaa, ettei hän SaiPan keulakuvana suinkaan hommia yksin tehnyt.

- Ketään ei karannut silloin pois. Minä olen saanut julkisuudessa kovimman maineen SaiPan pelastamisesta, mutta siellä oli monta muutakin. Ja tietysti minulla oli omat intressini velkojen takaamisen takia, mutta seurassa mukana olleet ihmiset kestivät tosi hyvin mukana. Se vaatii kaikkia, 1 tai 2 naamaa ei tällaisia hommia hoida. Tuolla divarikaudella kriisipalaverin myötä pidettiin kokous, jossa annoin jokaiselle halukkaalle mahdollisuuden poistua. Kaikki jäivät ja ymmärsivät, ettei ilman hihojen käärimistä tilannetta voida pelastaa.

Seuran surkea taloudellinen tilanteen myötä Paajanen teki myös henkilökohtaisia uhrauksia, joita SaiPan kannattajat muistelevat vielä tänäkin päivänä. Pelissä oli paljon rahaa.

- Minulla oli pikkuisen vajaa 3 miljoonaa markkaa kiinni. Vekselit, pankkilainat sun muut piti hoitaa takaamalla. Käteiskauppaa harjoitimme joka puolelle varusteista lähtien. Velaksi ei saanut mitään kuljetuksista lähtien. Siinä mielessä tuo aika oli karmeaa. Onneksi laivayhtiöillä meni tuohon aikaan hyvin ja pystyimme tukemaan SaiPaa, taisi olla 7-numeroinen luku.

Talouden parantamiseksi vaaditut korjausliikkeet ja kova työ ajoivat SaiPaa vuosi vuodelta lähemmäs liigaportteja. Nykyinen liigataival alkoi 1996 ja se oli melko pitkälti suunnitelmien mukainen aikataulu. Paajanen korostaa myös sattuman osuutta, sillä urheilussa harvoin asiat etenevät täysin suunnitellusti.

- 1993 pidettiin palaveria 5-6 kaverin kanssa ja siellä teimme erityyppisiä suunnitelmia, jotka vietiin aikanaan seuran hallitukseen ja toimikuntiin. Ne hyväksyttiin ja siellä oli mukana liiganousu kaudella 1996-1997. Nämä projektit ovat tietysti aina sellaisia, ettei aikoihin voi sokeasti tuijottaa. Silloin vain sattui palikat loksahtamaan kohdalleen vuotta suunniteltua aikaisemmin. Oli kova juttu päästä takaisin ns. puhtaalta pöydältä.

Divarivuosien (Myös nimellä Fazer-liiga) aikana kotimaisessa kiekkokentässä tapahtui paljon muutoksia. Harjoittelusta ja seurajohtamisesta lähtien kaikki osa-alueet ammattimaistuivat, liigajoukkueen budjetit kasvoivat merkittävästi ja suomeen oli syntynyt jääkiekkomaajoukkueen avustamana kiekkobuumi. Nämä asiat asettivat johdon kovien haasteiden eteen. Liigaan ei menty vain pelaamaan vaan pysymään.

- Budjetti nousi 2,8 miljoonasta 12 miljoonaan markkaan. Se oli todella haasteellinen ympäristö. Kohtuullisen hyvin pystyttiin saamaan rahat kasaan ja viiden vuoden korpivaelluksen aikana Lappeenrannassa oli pienimuotoisen buumin aineksia. Lisäksi koko maata koetellut lama alkoi olemaan takanapäin ja yritykset lähtivät innokkaammin mukaan. Teimme jo divarin aikana yhteistyösopimuksia, joissa oli liigaoptio mukana.

- Yksi tunteikkaimpia hetkiä oli nähdä liigakarsinnoissa jäähalli täynnä väkeä. Tiesin silloin, että hommasta tulee vielä jotain.

SaiPan nousujohteinen kehitys ei loppunut liigapaikkaan. Tasaisesti kausi kaudelta parantunut joukkue koki kukoistuksena kaudella 1998-1999, jolloin SaiPa kaatoi ikimuistoisessa ottelusarjassa Jokerit suoraan voitoin 3-0. Kausi päättyi pronssipelissä tappioon HPK:lle, mutta siitä huolimatta kevätkausi jätti kaikille seuran mukana eläneille erittäin hyvän muiston.

- Siitä kaudesta jäi upea fiilis. Kausi oli viittä vaille täydellinen ja lappeenrantalaisen kiekkoilun osalta yksi virstanpylväitä. Muistan ne valtavat bussimäärät mitkä joukkueen mukana kulkivat ja Kisapuistossakin oli tunnelmaa jo reilusti ennen otteluiden alkua.

- Siihen kauteen panostettiin myös taloudellisesti, nälkä kasvoi syödessä. Ehkä panostimme pikkuisen liikaa, sillä neljäs sija oli taloudellisesti meille huonoin mahdollinen pelaajabonusten takia. Kahdeksas sija olisi ollut kannattavampi, mutta tämä on urheilua ja menestys on tärkeintä.

Alunperin Reijo Paajanen suunnitteli puheenjohtajan tehtävästä luopumista liiganousun aikoihin, mutta halu kokea liigan kuviot uudestaan oli liian kova. Lopullisesti kymmenkunta vuotta kestänyt puheenjohtajuus päättyi vuonna 2000. Rankka työ ja paineet vaativat veronsa.

- Olin enemmän puheenjohtajan hommassa mukana kuin oikeastaan missään muussa tekemässäni työssä. Tuli tehtyä ympäripyöreää päivää aika pitkään. Olin päättänyt jäädä pois, mutta liiganousu antoi lisäpotkun ja halusin kokea uuden ilmapiirin. Sitten vuonna 2000 tuli vaan aika vaihtaa hommia. Se oli kypsynyt pitemmän aikaa. Virtaa ei enää ollut samalla tavalla. Lisäksi kun jatkaja löytyi sujuvasti niin ratkaisu oli selkeä.

Ajattelemisen arvoista on myös Paajasen näkemys urheiluun liittyviin luottamustehtäviin hakeutuvien ihmisten motiiveista.

- Nämä ei ole oman imagon nostamista varten vaan pitää olla valmis tekemään kovaa duunia ja olla 100 prosenttisesti mukana.

Kuten haastattelusta on käynyt ilmi Paajasen puheenjohtajuusaikaa leimaa vahvasti talous. Asiasta kysyttäessä takaa löytyy kuitenkin pohjimmiltaan urheilumies, jolle talousasiat olivat enemmänkin töitä, jotka jonkun piti tehdä.

- Kyllä urheilullinen puoli oli se mikä vei eteenpäin. Muistan edelleen hyvin Ilvekselle kärsityn tappion Tampereella ja sitä seuranneen putoamisen ja toisaalta muistan nousuhuuman vähintään yhtä hyvin. Nämä markat ja muut unohtuu kyllä. Ne oli vaan töitä. Aikoinaan sovin Solehmaisen Ressin kanssa, että juhlimme kun talous on oikaistu. Se keikka on vielä tekemättä, mutta tavoitteena tuo oli kirkkaana mielessä koko ajan.

Puheenjohtajavuosien lisäksi hän on toiminut Lappeenrannan kaupunginhallituksessa ja –valtuustossa, joten kokemusta molemmilta puolilta pöytää löytyy. Luonnollisesti seuran ja kaupungin riippuvuussuhde herättää ajatuksia, mutta Paajanen muistuttaa myös SaiPan merkityksestä koko Lappeenrannan imagolle.

- SaiPalla on äärimmäisen kova imagoarvo Suomessa. Lisäksi sen merkitys tällä alueella on valtava. Toivottavasti seura kestää juoksussa mukana. SaiPan tulee olla nöyrä kaupungin suhteen, mutta saman täytyy pelata toiseenkin suuntaan. Toivon mukaan sellaisia päättäjiä ei tule, jotka eivät seuran merkitystä ymmärrä.

- Minä en oikein usko, että täällä koskaan päässään tilanteeseen, jossa seura ja kaupunki eivät olisi riippuvaisia ja tämä johtuu nimenomaan hallista. Omia virheitä pohtiessani tulee mieleen, että kovimman buumin aikana olisi pitänyt pystyä painostamaan kaupunki korjaamaan halli oikein viimeisen päälle, mutta olimme silloin turhan pehmoja. Istuin niihin aikoihin kaupunginhallituksessa ja siellä oli väkeä SaiPasta paljon. Kaupunginhallitus oli suurinpiirtein päätösvaltainen silloin kun SaiPan hallitus kokoontui.

Paajanen on toiminut SaiPa-vuosien jälkeen mm. mestis-seurojen puheenjohtajana vuoden sekä useita vuosia jääkiekkoliiton hallituksessa. Näin hänelle on muodostunut selkeä käsitys siitä missä tilassa suomalaiset jääkiekkoseurat tällä hetkellä ovat. Lisäksi hänelle hyvin läheiseltä vaikuttava asia eli liigan sulkeminen saa puheliaaksi.

- Nyt mennään hälyttävän huonoon suuntaan. Iso haaste on edessä ja minulla on suuri pelko, että tässä käy huonosti. Useassa seurassa on vaikeita tilanteita päällä ja mestis-puolella yksittäiset henkilöt ovat laittaneet rahaa ja talouttansa likoon seurojen puolesta. Jos he nostavat kätensä pystyyn niin moni seura kuolee. Ja tappioita tuntuu liigassakin tulevan vielä liian paljon. Tilanne ei ole kestävä, suunnanmuutos täytyy tulla.

- Ajoin kaksi vuotta liigan sulkemista ja olin ensimmäisiä vahvasti kantaa ottaneita. Sillä piti saada pelaajapalkkiot kuriin, mutta ei siihen ole päästy. Se ratkaisu palveli oman aikansa, mutta minä näen ehdottomasti, ettei tämä voi jatkua.

- Jos liigassa pelaamisella ei elä tai siitä ei tule mitään niin eikun sarjatasoa alemmaksi ja sitä kautta uuteen nousuun. Ei asia ole sen kummempaa. Suljettuna liiga tappaa mestis-seurojen motivaation ja siksi on tärkeää, että taivaalla on jotain tavoiteltavaa vaikka se olisikin hyvin kaukainen asia. Tämä nykyinen 14 joukkueen liigakin muodostui enemmän ja vähemmän vahingossa. KalPan nousu ja Pelicansin tilanteen parantuminen, mikä on tietysti hienoa, muodosti ison liigan.

Jääkiekkoliiton hallituspaikasta hän aikoo luopua ja on kiinnostunut jääkiekkoliiton säätiön hallituspaikasta. Kansanedustajuus ei anna aikaa enemmälle. Vuonna 2003 Paajasta kysyttiin ehdokkaaksi liigan puheenjohtajaa valittaessa, mutta yksimielisyyden puuttuessa hän ei lähtenyt.

- Kyllä siitä ehdokkuudesta kova sisäpiirikeskustelu käytiin, mutta edellytin 99 prosenttisesti yksimielistä valintaa eikä sitä silloin ollut.

Viimeiseksi vastaus monia askarruttaneeseen kysymykseen siitä oliko Paajanen mukana SaiPan uusia omistajia etsittäessä. Kyllä oli, mutta kansanedustajuuden vaatima aika ei antanut siihen riittävän hyvää perustaa ja näin ollen kaikki jäi kyselyn asteelle.

- Olin mukana kuvioissa ja minua kysyttiin, mutta se olisi merkinnyt palaamista aktiivitoimintaan. Pelkkä passiivinen sijoittaminen ei tuntunut oikealta ratkaisulta.

Mikko Pehkonen