x
Tunnus:


Salasana:




Riikola lainaan, Salcido jo tulossa

saipa.fi toimitus - 30.09.2012 12:59

SaiPa on hankkinut KalPasta neljän ottelun lainapestille Simo-Pekka Riikolan. Lisäksi puolustaja Brian Salcidon saapumista Lappeenrantaan on aikaistettu.

Simo-Pekka Riikolalla, 20, on junioritaustaa SaiPasta. Hän siirtyi kaudelle 2009-2010 KalPan riveihin ja on pelannut SM-liigassa kaikkiaan 47 ottelua tehopisteillä 2+7=9. Kuluvalla kaudella Riikola on pelannut lainapestillä Savonlinnan SaPKossa Mestistä kuusi ottelua tehopistein 3+1=4.

Riikolan lainapesti ulottuu 9.10.2012 saakka ja pitää sisällään neljä ottelua.

Puolustuspään loukkaantumisten vuoksi Brian Salcidon saapumista Lappeenrantaan on aikaistettu. Hän on mukana jo maanantaina harjoituksissa ja pelaa Tampereella Ilvestä vastaan tiistaina ensimmäisen ottelunsa. Kahdella viime kaudella SaiPassa 62 ottelua pelannut (6+28=33) yhdysvaltalaispuolustaja on harjoitellut vajaan viikon Ruotsissa AIK:n mukana. Alun perin hänen piti saapua SaiPan vahvuuteen 6.10.2012 otteluun Pelicans-SaiPa.

SaiPalta ovat puolustuksesta sivussa Per Savilahti-Nagander, Mikko Pukka ja Samuli Piipponen. Antti Bruunin pelikunto alkavalla viikolla on vielä avoinna. Josh MacNevinin harjoitusjakso SaiPan mukana päättyy tähän viikkoon ja hän liittyy AIK:n vahvuuteen.



Kommentit

0 MeKELTAMUSTAT 30.09.2012 17:31

Toivottavasti hyvä hankinta, vaikka hetkeksi.
0 Murmur 03.10.2012 00:24

Tampereella meno näytti hyvältä. Tsemppiä tuleviin otteluihin koko joukkueelle! Toivottavasti Savilahti-Nagander
Vain kirjautuneet SaiPa klubin käyttäjät voivat kommentoida artikkeleita.