x
Tunnus:


Salasana:




Valmennuksen kausiyhteenveto, osa 1/3

Mikko Pehkonen - 07.04.2011 17:00

Perinteeksi muodostuneessa kausiyhteenvedossa päävalmentaja Ari-Pekka Selin ja valmentaja Ari Santanen kertaavat mennyttä kautta tulevaisuutta unohtamatta.

Haastattelu julkaistaan kolmessa osassa.

Olette pureksineet viime kauden valmennusryhmän sisällä läpi. Mitkä asiat nousevat siitä päällimmäisenä mieleen?

Selin: - Kauteen lähdettäessä tavoitteena oli jatkuvuuden hyödyntäminen. Joukkueessa vaihtui kaksi pelaajaa, Mielonen Savilahti-Naganderiin ja Toporowski McTavishiin. Se oli iso punainen lanka ja tavoite oli menestyä, mutta kaudesta ja arjesta tuli selviytymistaistelua.

- Kausi lähti erityisen huonosti liikkeelle kotipeleissä. Me ei osattu odotuksia käsitellä oikein. Ne näkyivät täällä Kisapuistossa paineina, eikä pelikään ollut sen laatuista kuin haettiin. Painetila taas näkyi siinä mielessä, että vieraissa taidettiin aloittaa paremmin kuin moneen kauteen.

- Emme saaneet joukkuetta sitoutumaan kaikin tavoin ja sitten alkoi henkilökunnan vaihtuvuus. Kauden aikana meidän piti heittää jatkuvuusajattelu roskakoriin ja ruveta muuttamaan tätä joukkuetta loukkaantumisten takia.

Varmaan aika moni odotti juuri tuon pienen vaihtuvuuden takia, että joukkueen peli alkaa kulkea heti syksyllä kiekon tippuessa jäähän.

Selin: - Kyllä. Se etu mitä haettiin menetettiin, eikä pystytty asiaa hyödyntämään. Kun pelaajia alkoi kauden aikana vaihtumaan, tästä tuli ihan eri projekti.

Joukkue oli ajoissa kasassa ja tilanne oli tietyllä tapaa lähtökohtaisesti ideaali. Oliko havaittavissa sitä, että joukkueen sisällä tapahtui mukavoitumista juuri tuon selkeän tilanteen takia?

Selin: - Joo, kyllä niitäkin merkkejä oli havaittavissa. Mukavuusalueella oli liian moni pelaaja. Se kostautui syksyllä. Pelaaminen ei ollutkaan niin mukavaa varsinkaan kotihallissa, kun ei pystytty voittamaan pelejä.

Noista kotipeleistä tuli alkukaudesta itseään ruokkiva kierre.

Selin: - Juuri näin. Meni melkein jouluun asti ennen kuin päästiin kotituskasta eroon.

Kun jouluun päästiin, niin pelillinen ja tuloksellinen tilanne muuttui sen jälkeen aika paljon. Hyvinkin vaikeasta syksyn tilanteesta nousitte takaisin taistelemaan jopa pudotuspelipaikasta.

Selin: - Me saatiin vasta sitten joukkueessa ollut turbulenssi taittumaan. Mukaan tuli uusia pelaajia paljon, hierarkia muuttui, kemiat menivät uusiksi, ja joka toinen päivä oli peli. Saatiin se tilanne rauhoittumaan vasta ennen joulua ja sen jälkeen meillä oli joukkue. Saimme juonesta kiinni ja rytmitettiin harjoitteluakin vähän uusiksi joulun lähellä ja sen jälkeen.

- Saatiin ihan kohtuullinen loppukausi aikaan niin pelillisesti kuin ilmeeltään. Pystyttiin voittamaan pelejä, myös kotona.

Jos tuohon harjoitteluun iskee jollain tavalla kiinni, kun siitä on paljon loukkaantumistenkin takia puhuttu, niin oliko joukkue fyysisesti kuitenkin hyvässä lyönnissä kun kauteen lähdettiin.

Selin: - Fysiikka ja mentaalipuoli menee tässä kohtaa käsi kädessä. Kun kausi lähti huonosti liikkeelle, niin alkoi näyttää siltä kuin fysiikkakaan ei olisi aina riittänyt. Sysimustia kolmansia eriä tuli siellä sun täällä, mutta kyllä me oltiin liian raskaalla jalalla se alku. Meillä ei ollut sellaista tempokestävyyttä, jota olisi vaadittu otteluiden läpiviemiseen. Näin jälkikäteen voi sanoa, ettei kesä mennyt nappiin edelliseen vuoteen verrattuna.

Jos nappaa yksittäisistä osa-alueista kiinni, niin maalivahtipuolelle tuli pieniä muutoksia kauden aikana Jere Myllyniemen taustalle. Hän ei aloittanut kautta kovin loisteliaasti, mutta nousi talvella takaisin omalle hyvälle tasolleen.

Selin: - Tämä oli Myllyniemen ensimmäinen täysi kausi liigassa, kun tuli näin paljon pelejä. Suunnitelma ei ollut se, että hän pelaisi näin paljon. Se määrä osoittautui välillä liian isoksi. Positiivista on se, että joulun jälkeen koko vastuu maalivahtipelistä oli hänellä ja Jere pystyi kantamaan sen vastuun. Pelattiin koko ajan maalin pelejä ja yhtään helppoa ei saanut livahtaa, kun oma maalintekopeli ei ollut loisteliasta. Hän pystyi siinä kohtaa ottamaan vastuun. Se oli varmasti hänelle tulevaisuutta ajatellen arvokas kokemus.

- Meillä ei ollut pelimäärän suhteen oikein vaihtoehtoja. Andreas Bernard loukkaantui joulun jälkeen. Suunnitelmissa oli peluuttaa häntä ja ajaa liigaan sisään sen kolmen pelin lisäksi minkä hän pelasi kun Myllyniemi oli kipeä.

Puolustuksesta nousee yksi ylitse muiden. Richard Lintner tuli kesken kaiken mukaan, mutta valloitti niin katsojat kuin valokeilatkin nopeasti haltuunsa. Hän oli aika huikea tapaus lappeenrantalaisessa kiekkoelämässä.

Selin: - Joo, siinä tilanteessa kun meidän oli pakko etsiä vahvistuksia pakkikalustoon, niin tuli vaihtoehtona Lintner esiin. Hän halusi siirtyä tänne omasta liigastaan. Tästä asiasta menee kiitos meidän seurajohdolle, että oli valmiuksia tän tason pelaaja hankkia. Uskallettiin tarttua siihen mahdollisuuteen ensin kahden kuukauden ajan ja sitten myös loppukaudeksi. Lintnerin kohdalla tämä satsaus onnistui. Hän oli yksi liigan kiinnostavimmista pelaajista myös
vieraspaikkakunnilla.

Simon Backmanin loukkaantuminen oli teille paha juttu. Hänen lisäkseen silmään osuu parivaljakko Pauli Levokari-Joni Tuominen, jotka pelasivat varmasti suurimman osan mielestä odotuksiin nähden alakantttiin.

Selin: - Ehdottomasti näin. He olivat meidän kärkipari tähän kauteen lähdettäessä. Tuomisella oli ajoittain vaikeuksia. Levokari pelasi jossain vaiheessa hyvän pätkän ja loppujen lopuksi loukkaantumiset sotkivat loppukauden, mutta vastuunkanto noin isoista rooleista oli liian kova molemmille.

- Kauden aikana tilanne muuttui, kun tuli Salcido ja Lintner joukkueeseen. Se aiheutti lisää muutoksia heille ja pakkihierarkiaan muutenkin.

Per Savilahti-Naganderilla oli vähän vaikea alku, mutta loppujen lopuksi hän oli yksi tasaisimmista suorittajista koko kausi huomioiden.

Selin: - Savilahden puutteet tiedettiin jo tänne tullessa, mutta nähtiin myös se mahdollisuus. Perusasiat ja perusosaaminen isoksi kaveriksi hyvässä kunnossa. Tiedettiin, että liikkeen ja fyysisten ominaisuuksien parantuessa hänellä on mahdollisuus tulla hyväksi liigapelaajaksi.

- Hän meni hyvillä harppauksilla alkuvaikeuksien jälkeen eteenpäin. Tosin pitää muistaa, että hän oli kauden alussa loukkaantunut ja se vähän jarrutti menoa siinä vaiheessa. Savilahti oli positiivinen ja luotettava pelaaja pitkän pätkän.

Haastattelun toinen osa julkaistaan maanantaina 11.4.2011.



Vain kirjautuneet SaiPa klubin käyttäjät voivat kommentoida artikkeleita.