60-luku toi mitalin

Kun 50-luku päättyi iloisiin sarjapaikan säilytys tunnelmiin, niin 60-luku aloitettiin uusien tuulien siivittämänä. Kausi 1960-61 alkoi ensimmäisellä SaiPan pelaamalla kansainvälisellä ottelulla, kun 4.11.1960 pelattiin Kiekkopuistossa, osittain hiekan kentästä näkyessä, SaiPa-Djurgården harjoitusottelu. Samaiselle kaudelle tehtiin myös ensimmäistä kertaa sarjaohjelma, jossa esiteltiin pelit, pelaajat sekä edellisen kauden ottelut.

Pelillisesti kausi 1960-61 alkoi otteluiden peruutuksilla leudon sään takia ja se nostikin esiin keskustelut tekojäästä. Kun pelaamaan vihdoin päästiin, niin Tampereella kaatui edellisen vuoden Suomen mestari Ilves lukemin 3-0. Lehdet suitsuttivat SaiPan loistavaa esitystä. Jatkossa voittoja ja tappioita tuli tasaiseen tahtiin, mutta kauden loppu sujui surkeasti, kun sarjan toisella kierroksella, voittoja tuli vain kaksi. Alkukauden voitot kuitenkin avittivat SaiPan selvään sarjapaikan säilyttämiseen, taakse jäivät Oulun Kärpät ja Töölön Vesa, molemmat yli 10 pisteen päähän.

Pelaajista kauden valopilkkuja olivat Jorma Hietanen ja Pauli Hyväri, jotka olivat SaiPan kaksi parasta pistemiestä. Maalivahti Risto Kaitala oli myös erinomainen ja hänestä tulikin SaiPan ensimmäinen A-maajoukkuepelaaja.

Kuilun reunalla

Kauteen 1961-62 lähdettiin harjoituspelien jälkeen toiveikkaasti. Peli ei kuitenkaan ottanut sujuakseen ja ensimmäisen sarjapuolikkaan jälkeen SaiPa majaili neljällä pisteellä kolmanneksi viimeisenä. Takana olivat TPS kolmella ja KalPa yhdellä pisteellä. Pelin taso jatkoi heittelyään ja yhden voiton jälkeen seurasikin kaksi tappiota ja lehdissä kirjoiteltiin jo että SaiPan olisi syytä herätä.

Kun kaksi peliä oli jäljellä, niin SaiPa oli tasapisteissä TPS:n kanssa ja kun molemmat voittivat vielä yhden pelin, jouduttiin uusintaotteluun. SaiPalaiset ehdottivat pelin pelaamista puolueettomalla kentällä, mutta TPS halusi että kotipelin saaja arvotaan. Arpa suosi SaiPaa ja pelipaikaksi tuli Lauritsala. Kotietu käytettiin hyväksi ja turkulaiset lähtivät Suomensarjaan 6-2 tappio niskassaan. Ottelun sankari oli kauden uusi pelaaja Kalvei Toivonen, joka teki neljä maalia. Alunperin maalivahti Kaitalan kämppäkaveriksi tullut Toivonen olikin lopulta SaiPan pelastaja. Pörssikärkinä SaiPalla häärivät jälleen Hietanen ja Hyväri.

Neljänneksi mestaruussarjakaudeksi 1962-63 SaiPan joukkue koki suuria muutoksia. Edellisen kauden luottopelaajista lähtivät muualle muun muassa Jorma Hietanen, Risto Kaitala ja Kalevi Toivonen. Leuto syksy aiheutti lisäksi sen että harjoituspelejä ei päästy kotijäällä pelaamaan ollenkaan. Viimeinen kausi Kiekkopuistossa päästiin avaamaan vasta ennen joulua ja silloin tuli selkään Lukolta selvin 1-5 lukemin.

Sarjapaikasta jouduttiin jälleen taistelemaan oikein tosissaan ja kun kolme kierrosta oli jäljellä tarvittiin lisäpisteitä kiperästi. Kolme viimeistä ottelua toivatkin kaksi tasapeliä ja yhden voiton. Näillä pisteillä toinen putoaja TK-V jäi kolmen pisteen päähän, HIFK oli viimeinen vain kahdella pisteellä. Hietasen poistuttua joukkueesta olivat SaiPan parhaat pistemiehet olivat ”sputnikbröderna” Pauli ja Pentti Hyväri. Pauli palkittiin lisäksi mestaruussarjan Reilun pelin kiertopalkinnolla.

Tekojäärata Lappeenrantaan

Vaikka pelillisen menestyksen perusteella ei moni toivonutkaan tekojäärataa Lappeenrannan alueelle, niin silti Etelä-Saimaa kirjoitti keväällä 1963 että seuraavana syksynä saattaa tekojää jo löytyä, jos rahoitus saadaan kuntoon. 25.4.1963 oli Laurtisalan kauppalanvaltuuston kokous, jossa tehtiin päätös tekojääratasäätiön perustamisesta. Kun asia saatiin valtuustossa läpi, niin kauaa ei aikaa hukattu, sillä uskomattomalla talkootyöläisten määrällä tekojää saatiin valmiiksi ja avattiin käyttöön 23.10.1963. Tekojää sijaitsi nykyisen jäähallin paikalla Kisapuistossa.

Tekojään lisäksi SaiPa sai toisenkin mieluisan uutisen, kun maajoukkueen kapteeni Yrjö Hakala muutti Lauritsalaan, kun Jorma Hietanenkin palasi joukkueeseen, niin kausi näytti varsin valoisalta. Mestaruussarjan avausottelu pelattiin ihanteellisissa olosuhteissa ja uusi ennätysyleisömäärä kirjattiin tuon pelin jälkeen 5351 katsojaa.

Kausi sujui kahdesta aiemmasta poiketen ilman uhkaa putoamisesta, sillä voittoja kertyi ensimmäisellä sarjapuolikkaalla sen verran mukavasti että SaiPa majaili taulukon keskivaiheilla. Kauden päätteksi pistesaldo näytti 19 pistettä ja sarjasijoitus oli viides, kaikkien aikojen paras sijoitus siihen mennessä. Ensimmäinen tekojääratakausi oli onnistunut ja SaiPa purjehti vahvassa myötätuulessa.

SaiPa sarjakärjessä

Seuraavaan kauteen valmistautuminen aloitettiin jo keväällä ja kun jäällekin päästiin jo elokuussa, niin mieliala joukkueessa oli korkealla. Sarja-avaukseen luisteli vastaan hallitseva Suomen mestari Tappara. Huikean jännitysnäytelmän voitti lopulta SaiPa ja 13 sekuntia ennen loppua syntynyt voittomaali sinetöi jymy-yllätyksen. Idän jättiläiset olivat nimensä veroisia ja joulun aikaan SaiPa johti sarjaa parhaimmillaan viiden pisteen erolla.

SaiPan hyvät otteet poikivat viidelle pelaajalle kutsun maajoukkueleirille. SaiPan huippuketjuksi nousseesta Eiskonen-Ravi-Juselius-yhdistelmästä leirille pääsivät Eiskonen ja Ravi. Tuo leiri koitui kuitenkin SaiPalle kohtalokkaaksi. Eiskoselta katkesi leirillä kaksi luuta kädestä ja tehoketju oli siipirikko. Toisella sarjapuolikkaalla SaiPalla oli kuuden ottelun tappioputki. Yleisö ei SaiPaa hylännyt sillä Ilvestä vastaan kirjattiin uusi yleisöennätys, kun paikalla oli 6373 katsojaa.

SaiPan loppusijoitus oli lopulta viides ja pronssimitali jäi vain yhden pisteen päähän. Cupissa oltiin jälleen loppuottelussa, mutta siellä tuli tappio RU-38:lle lukemin 2-3 jatkoajalla. Lalli Partinen voitti I-S:n kultakiekon ja Antti Ravi sijoittui pistepörssin kolmanneksi lukemilla 16+5.

Pronssijuhlat keväällä 1966

Kahden tekojääratakauden ja kuuden mestaruussarjakauden jälkeen lähdettiin ei oltu enää mitään eilisen teeren poikia ja kun edellinen kausi oli lupauksia antava, lähdettiin korkein odotuksin syksyn peleihin. Joukkueen runko säilyi samana ja harjoituspeleihin haettiin uusia tuulia ottelumatkalta DDR:ään. Sarja-avaus oli marraskuussa Porin Karhuja vastaan ja yleisöä saapui peräti 7244 ja kaikki eivät nähneet edes kentälle.

Uusitussa sarjajärjestelmässä pelattiin kahdessa lohkossa ja SaiPa pelasi alkusarjan vakuuttavasti sijottuen toiseksi Lukon jälkeen. Alkusarjassa tuli Yrjö ”Yte” Hakalalle täyteen 200 SM-sarjan ottelua ensimmäisenä pelaajana Suomessa. SaiPa pääsi siis pelaamaan mestaruudesta ylempään jatkosarjaan.

Jatkosarja alkoi kahdella tappiolla, sen jälkeen päästiin jo voittojen makuun, kun RU-38 kaatui 1-0. Tappio Ilvekselle ja kaksi voittoa Reippaasta pitivät SaiPan mitalihaaveet elossa. Kolme kierrosta ennen loppua Ilveksen mestaruutta ei estänyt mikään, mutta muut mitalit olivat ratkomatta. Niistä SaiPalle kaksi voittoa ja tappio. Nuo tulokset tiesivät SaiPan ensimmäistä ja toistaiseksi ainutta mitalia, joka oli pronssinen. Parhaat pistemiehet sarjassa olivat Antti Ravi, Timo Väätämöinen, Jorma Hietanen ja Martti Sinkkonen.

Kaksi vuotta keskikastissa

Pronssikauden jälkeen kokoonpano säilyi jälleen suunnilleen samana ja harjoittelu- ja ottelumatka suunnattiin Itä-Saksaan toisen kerran peräkkäin. Sarjajärjestelmä oli lohkokokeilun jälkeen palautettu entiseen muotoonsa. Ensimmäisen puolikkaan jälkeen SaiPa oli sarjan keskivaiheilla tasaisella viisi voittoa, viisi tappiota ja yksi tasapeli saldolla. Toinen kierros sujui selkeästi paremmin ja saldona olikin kahdeksan voittoa ja kolme tappiota. Sijoitus säilyi puolessa välissä, ollen lopulta kuudes. Parhaina pistemiehinä häärivät samat miehet kuin edellisenäkin kautena.

Kahdeksas mestaruussarjakausi toi yhden merkittävän muutoksen lauritsalan kiekkoylpeydelle. Kausi nimittäin alkoi lauritsalalaisena, mutta päättyi lappeenrantalaisena joukkueena. 1.1.1967 syntyi Lappeenrannan kaupunki ja SaiPasta tuli koko kaupungin joukkue. Eräs merkittävä tapahtuma oli Markku Puroharjun vakiintuminen huoltajaksi, jossa toimessa hän toimii yhä tänäkin päivänä.

Pelillisesti SaiPa pelasi tällä kertaa hyvän ensimmäisen kierroksen, mutta toinen kierros takkusi ja sijoitus asettui jälleen puoleenväliin kuudenneksi. Kolmen viimeisen pelin aiheuttivat sen, että mitalit jäivät vain haaveeksi. Pistepörssissä parhaat lukemat kirjauttivat Markku Eiskonen, Antti Ravi ja Heikki Juselius.

Juhlakausi 1968-69

Tämän kauden aikana SaiPa täytti komeat kaksikymmentä vuotta ja samalla alkoi kymmenes peräkkäinen kausi mestaruussarjassa. Parhaat ja sytyttävimmät opit oli pitkään samassa kokoonpanossa toimineelta valmennukselta ilmeisesti käytetty, sillä kauteen valmistautuminen oli varsin lepsua tiukan valvonnan puuttuessa. Yli kymmeneen vuoteen ei SaiPassa oltu harjoitelu niin huonosti kuin juhlakaudelle.

Kun harjoittelu oli ollut lepsua näkyi se myös tulostaululla. Voittoja tuli reilusti tappioita vähemmän ja Idän ihme jumittui sarjan hännille. SaPKon otettua tiukka loppukiri sarjan viimeisissä kamppailuissa, tuli SaiPan kohtaloksi lähteä sarjaporrasta alemmaksi Suomensarjaan. Ravi, Juselius ja Martti Sinkkonen olivat joukkueen pistehait, mutta se tuskin ketään pelaajista lohdutti.

Kaudeksi 1969-70 Suomensarjaan valmistautuva joukkue koki muutoksia, kun Teuvo Myyryläinen jäi syrjään valmennuksesta ja useat paremmat pelaajat siirtyivät mestaruussarjajoukkueisiin. SaiPa sijoittui omassa itälohkossaan toiseksi ja pääsi näin yrittämään nousua takaisin pääsarjaan. HJK voitti sarjan selvästi, mutta toisen nousijan paikasta kävivät tiukan kisan SaiPa ja Kiekko-67. Keskinäinen ottelu päättyi SaiPan hurjasta loppurynnistyksestä huolimatta 4-3 tappioon ja seuraavanakin kautena olisi tyytyminen Suomensarjan peleihin. Näin 60-luvun pelit päättyivät loistavasta alusta huolimatta murheellisissa merkeissä.