Jukka Tuovinen (s. 1952) eli tuttavallisemmin "Junne" on toiminut SaiPan joukkueenjohtajana ja monitoimimiehenä vuodesta 1975. Pelkästään joukkueenjohtajan tehtäviä hän on tehnyt 90-luvun alkupuolelta lähtien. Omaa pelaajuraakin taustalta löytyy A-junioreihin asti.
Jo kuusitoista kautta SaiPan huoltoon kuulunut Marko Puroharju (s. 1979) toimii nykyään SaiPan päähuoltajana. "Nakki" on legendaarisen huoltajan Markku "Makkara" Puroharjun poika.
Markku "Makkara" Puroharju (s. 1952) on nykytoimijoista varsinainen mr. SaiPa. Hän liittyi joukkueen taustajoukkoihin vuonna 1967 ja on ollut pois kuvioista vain yhden kauden koko aikana.
Hieroja Marko Heikkinen (s. 1971) aloittaa SaiPan parissa jo viidennen kautensa. Hänellä on aiemmalta uralta takana monipuolisesti kokemusta urheilun parista, sillä jenkkifutiksessa pelaajana sekä taustaryhmissä on vierähtänyt viitisentoista vuotta. Sen lisäksi Marko on toiminut pesäpalloseura Pesä Ysien taustavoimissa ja auttanut myös salibandyn puolella.
Hieroja Juha-Matti Holopainen (s. 1958) on tuttu näky Kisapuistossa vieraileville pitkältä ajalta. Hän on toiminut SaiPassa lukuisissa eri tehtävissä lähes koko ikänsä. Viimeksi Holopainen on vaikuttanut A-nuorten taustavoimissa, josta hänet on napattu liigaryhmän avuksi.
Holopaisen omaan urheilijauraan mahtuu pelaamista SaiPassa sekä jääkiekon että jalkapallon parissa. Punttisalilla aikaansa mieluusti käyttävä hierojavelho purkaa valmentamisen nälkää kesäisin jalkapallon parissa PEPO:n D-juniorijoukkueen valmennusryhmän jäsenenä.
SaiPan mukaan vuonna 1980 tullut Markku Arvela tunnetaan erittäin hyvin monipuolisena urheilulääkärinä, jonka palveluja käyttävät jääkiekon lisäksi monet muutkin lajit.