Hän edusti SaiPaa vuodesta 1959 aina vuoteen 1968 ja teki aikakausi huomioiden erinomaiset tehopisteet, 148 ottelussa 138 merkintää (90+48). Tuolloin ei jaettu puoli-ilmaisia kakkossyöttöjä, vaan pöytäkirjasta löysi korkeintaan yhden syöttäjän, jos sitäkään.

Tehopisteitäkin tärkeämpää Hietasen maineelle oli näyttävyys. Hän veivasi ja pyöritteli vaikka minkälaisia harhautuksia. Se oli iso osa pelaajapersonallisuutta.

- Kyllä nuo pisteet oli ihan hyvä tulos minulle siihen aikaan. Vuosikymmeniä ei tietysti voi verrata keskenään. Yhteiskunta on ihan erilainen nykyään. Vaikka pelin nimi on yhä jääkiekko, niin on pakko ymmärtää, ettei tänä päivänä samanlaiseen pelaamiseen ole mahdollisuutta, Hietanen pohtii.

- Silti kehottaisin ajattelemaan luovuutta. Sitä syö eniten epäonnistumisen pelko. On tärkeää, että valmentajat antaa mahdollisuuden kokeilla rajojaan. Minullakin oli sellaisia valmentajia, jotka suorastaan kehotti kokeilemaan kaikkea uutta. Kerran pelimatkalla Helsinkiin valmentaja tuli erikseen kysymään, että olisiko Hietasella uusia kikkoja, joita voisi helsinkiläisille esitellä.

- Tänä päivänä pelaajat on tiukalla ihan eri tavalla. Pelaamisessa on ihan eri systeemit. En minä silti sitä kohtaa ymmärrä, että kaikki pitää tehdä juuri niin kuin valmentaja sanoo, Hietanen virnuilee.

Hän muistuttaa kuitenkin, että pelien ratkaisuhetkillä useimmiten ne pelaajat nousevat esiin, joilla on eniten taitoa, unohtamatta henkistä kovuutta. Esimerkiksi hän nostaa Mikael Granlundin legendaarisen ilmaveiviosuman MM-välierässä Venäjää vastaan. Ei ole sattumaa, että ratkaisun teki juuri hänenlaisensa, erittäin luova, pelaaja.

- Se oli aivan valtava suoritus sellaiseen paikkaan. Se kuvaa henkistä vahvuutta ja juuri sitä, että kun on oikein tärkeä tilanne, niin pystyy ylittämään itsensä. Sama juttu on voinut epäonnistua harjoituksissa sata kertaa ja onnistua vain muutaman kerran, mutta silti hän uskalsi sellaisen tositilanteessa tehdä.

- Kyllähän niitä kikkoja itsellänikin aikoinaan olin. Kerran onnistuin nostamaan kiekon maalivahdin selän kautta maaliin. Sitä joskus harjoiteltiin ja se onnistui pelissäkin. Niitä pitää harjoitella hirveästi, kuten tämä Granlundkin on tehnyt. Ei taito itsestään tule.

- Sellaisilla pelaajilla, joilla on paljon taitoa, on ihmeellinen kyky olla ratkaisuhetkillä parempia tavallaan keskinkertaisempiin pelaajiin verrattuna. Siinä on joku psykologinen juttu. Ote tekemiseen ja ratkaisuihin voimistuu, kun tilanne on oikein tärkeä.

Nykyajan komposiittimailat käyryyksineen olivat Hietasen aikaan korkeintaan etäinen haavekuva. SaiPa pelasi tuohon aikaan Kaukaan tehtaan tuottamilla mailoilla, jotka olivat seuralle elintärkeitä. Ensinnäkin SaiPa toimi testilaboratoriona ja sai näin ollen kepit ilmaiseksi. Toiseksi Kaukas halusi kiivaasti kehittää tuotettaan ja analysoi tarkasti niiden laatua.

- Saatiin Kaukaalta Cometit, myöhemmin ne vaihtuivat Fightereiksi. Oltiin koko joukkue koekaniineina. Aina kun maila meni poikki, niin se meni tutkittavaksi ja siellä pyrittiin tekemään parempi versio.

- Se oli ymmärtääkseni hyvä bisnes Kaukaalle, mutta jossain vaiheessa mekaanisen puolen pomo vaihtui ja hän oli sitä mieltä, että veneitä, mailoja sun muita ei enää tehdä. Siirryttiin käytännössä vanerintuotantoon. Tosin sen jälkeen Kaukas teki aikansa Koholle mailanvarsia.

Mailat olivat alkujaan lavaltaan täysin suoria, mutta pelimiehet kyllä käsittelivät niitä tarpeisiinsa sopiviksi. Uran loppuaikoina käyriäkin versioita markkinoille ilmestyi.

- Höyläsin varren ja lavan kulmaa sellaiseksi, että sain vedettyä mailan ihan lähelle itseäni. Silloin sitä oli helpompi käsitellä, mutta en usko, että sitä juuri kukaan muu teki. Minulla oli tausta jääpallosta ja pallon käsittelytaito sieltä. Mietin sitten miten voisin sitä jääkiekossa hyödyntää, Veiterässä pronssia aikoinaan voittanut Hietanen kertoo.

- Se ei ollut kyllä niin hyvä ampua, mutta en mä tykännyt laukoa muutenkaan, Hietanen hymähtelee.

Aikanaan harjoitusmetodit olivat monin paikoin erikoisia. Esimerkiksi SaiPassa harjoiteltiin jonkin aikaa mailoilla, joissa oli raudasta tehdyt lavat.

- Jotain lihasvoimaa ja käsien nopeutta siinä kai haettiin, mutta tulos oli täysin päinvastainen.

- Siihen aikaan oli vaikea saada valmennusoppia. Valmentajat pihtasivat tietoa ja oikeastaan vain Aarne Honkavaara uskalsi kertoa asioita. Hän sitten sanoi, että heittäkää nuo mailat äkkiä pois, Hietanen muistelee naurahtaen.

Vanha kunnon vaneri ja kiekko-yhdistelmä oli käytössä jo tuolloin. Tosin kiekot eivät olleet mallia vulkaaninen kumi, vaan hyvin kotoista tuotantoa, läheltä Kaukaan tehtaalta.

- Rekkakuormana tuli kymmenen säkkiä puukiekkoja. Niitä ammuin, eivätkä ne montaa laukausta kestäneet menemättä kahtia. Kun ne loppuivat, niin aina tuli uutta kuormaa pihaan. Ja olihan ne hyvää tavaraa saunan pesään.

Jos valmennusmetodit, ja valmentajat, eivät olleet vielä juuri Hockey Handbookia pidemmälle päässeet, niin pelikavereilta oppia ammennettiin sitäkin enemmän. Hietanen kertoo, että yksi hänen uransa tärkeimmistä neuvojista oli maalivahti Risto Kaitela, joka auttoi sisään maalintekemisen saloihin.

- Hän kertoi rehellisesti mitkä jutut ovat maalivahdille vaikeimpia. Sivuttain liikkuminen oli silloin ihan mahdotonta, se on vieläkin vaikeampaa. Sitä kautta tulivat suorat laukaukset mukaan.

- Rankkareista Kaitela kertoi, että pitää varttoa niin kauan, että maalivahti tekee ensin jotain. Sellaiseen lopputulokseen yhdessä tultiin, enkä missannut yhtään rankkaria urallani. Tosin ei niitä tullut siihen aikaan kovin paljon, mutta kuitenkin.

Hietanen kuului vuonna 1966 pronssia voittaneeseen keltamustaan joukkueeseen. Mitali on yhä SaiPan historian ainoa. Seura on vuosikymmenien jälkeen yhä lähellä sydäntä.

- Suhde SaiPaan on ollut hyvä kaikki nämä vuodet. Seuraan tosi suurella mielenkiinnolla ja täytyy sanoa, että omalla tavallaan sitä elää vieläkin vahvasti mukana. On niin vahvoja kokemuksia nuoruudesta, se porukka, pelit ja se elämä joukkueen kanssa. Ei sitä unohda ikinä, Hietanen päättää muistelonsa.