25.01.2013 12:26
SaiPan puolustaja Samuli Piipponen edustaa loppuviikon Mikkelin Jukureita.
Jukurit kohtaa tänään KooKoon kotonaan ja lauantaina sama parivaljakko kohtaa Kouvolassa.
Piipponen loukkaantui harjoituspelissä loppukesästä ja palasi kentälle vastaa joulukuussa A-junioreiden kanssa. Hän on ehtinyt pelata tällä kaudella A-nuorten SM-liigaa 6 ottelua puolustajalle muhkealla tehosaldolla 3+6=9.
20.01.2013 18:35
SaiPan A-nuoret pelasivat viikonvaihteessa kolme ottelua Vierumäen turnauksessa, joista saldona oli voitot Sportista ja TPS:stä sekä tappio Ässille.
07.01.2013 07:40
SaiPan A-nuoret kaatoivat sunnuntaina KalPan kotonaan selvin lukemin 4-0. SaiPan ykkösinimi oli nollapelin torjunut Santeri Lipiäinen, joka keräsi 27 torjuntaa.
28.12.2012 11:24
SaiPan sairastupa on lyhentynyt pyhien aikana, mutta tämän illan ottelusta jää pari pelaajaa sivuun kuumeen takia.
Kuumeen vuoksi Bluesia vastaan pelattavan pelin joutuvat jättämään väliin Per Savilahti-Nagander ja Roberts Jekimovs.
Vastaavasti loukkaantuneiden kirjoista on saatu takaisin mukaan Ville Koho, Simo-Pekka Riikola ja Lauri Taipalus.
Koko kauden loukkaantuneena olleet Joni Suutari ja Samuli Piipponen ovat myös palanneet harjoitusvahvuuteen.
07.11.2012 10:06
SaiPan pelipaitahuutokaupassa vietetään sarjataukoa täyden tohinan merkeissä. Huudettavana on yksi kohde per päivä keskiviikosta tulevaan tiistaihin.
30.09.2012 12:59
SaiPa on hankkinut KalPasta neljän ottelun lainapestille Simo-Pekka Riikolan. Lisäksi puolustaja Brian Salcidon saapumista Lappeenrantaan on aikaistettu.
17.09.2012 10:00
SaiPa on vahvistanut puolustustaan ruotsalaisella Richard Demén Willaumella, 26. Hän saapuu Lappeenrantaan tänään.
09.09.2012 17:38
SaiPan laitahyökkääjä Ville Paalanen joutuu ensi viikolla olkapääleikkaukseen.
Vamma syntyi viimeisessä harjoitusottelussa viime keskiviikkona ja se pitää laiturin sivussa ainakin kolme kuukautta.
Myös Samuli Piipponen joutuu leikkauspöydälle. Aiemmin Piipposen ylävartalovamman ei arveltu vaativan leikkaushoitoa, mutta tilanne on nyt muuttunut. Toipumisajaksi on arvioitu kolme kuukautta.
05.09.2012 12:01
SaiPa on solminut kahden vuoden sopimuksen hyökkääjä Jaakko Rissasen kanssa. Hän siirtyy Lappeenrantaan KalPasta.
16.05.2012 10:13
SaiPan A-junioreiden harjoitusryhmä on muotoutunut pyöreästi 40 urheilijan kokoiseksi.
05.01.2012 10:54
SaiPan A-juniorit hakivat keskiviikkona Lahdesta kaksi pistettä voittomaalikilpailun jälkeen numeroin 4-5 (2-0, 2-1, 0-3, 0-0). Voittomaalin rankkarista ampui Veikko Vento.
19.11.2011 10:36
Perjantaina polvileikkauksessa ollut puolustaja Samuli Piipponen sai operaation jälkeen hyviä uutisia.
Katkenneeksi arveltu eturistiside olikin melko hyvässä kunnossa, ja isolta leikkaukselta vältyttiin. Piipposelta operoitiin polvikierukka ja sairaslomaa tulee noin 4-5 viikkoa. Hän on parhaimmassa tapauksessa pelikuntoinen jo joulun tienoilla.
19.10.2011 10:20
Puolustaja Samuli Piipponen ja hyökkääjä Juuso Kaijomaa edustavat tänään Jukureita vierasottelussa Heinolassa.
Harjoituskaudella liigajoukkueen vahvuuteen kuulunut Piipponen ei ole vielä avannut liigakauttaan. A-junioreissa lupaus on kerännyt 12 ottelussa tehopisteet 5+6=11.
Seitsemään liigaotteluun pukenut Kaijomaa on pelannut Jukureiden paidassa Mestistä tällä kaudella kolme ottelua ilman tehopisteitä.
17.10.2011 14:03
Viikonvaihteen A-nuorten SM-liigapelit toivat SaiPalle mukanaan voiton ja tappion.
02.10.2011 08:17
Mukavasti kautensa aloittaneet SaiPan A-juniorit jatkavat syksyään tänään Kisapuistossa. Klo 19.30 alkavassa ottelussa vastaan asettuu Ässät.
24.09.2011 22:33
5-4 päättynyt ottelu sai ratkaisunsa vasta voittomaalikilpailussa.
17.09.2011 20:33
Kauden toisessa ottelussa Ilves kaatui selvin numeroin 4-1.
23.08.2011 22:26
Jokerit oli hyökkäyksissä terävämpi ja laukoi voittoon tarvitut kaksi maalia.
30.06.2011 20:56
Puolustajat Brian Salcido ja Jarno Lippojoki ovat solmineet SaiPan kanssa kauden 2011-2012 kattavan sopimuksen.
01.06.2011 21:00
Slovakkipuolustaja Richard Lintner on solminut SaiPan kanssa ensi kauden kattavan sopimuksen.
14.05.2011 11:49
SaiPan A-nuorten harjoitusryhmään on liittynyt tukku uusia pelaajia Suomesta ja yksi myös ulkomailta.
31.03.2011 19:57
Laitahyökkääjä Jesse Saarinen taistelee myös ensi kaudella SaiPan riveissä. Hän saapui Lappeenrantaan syksyllä ja pelasi loppukauden nousujohteisesti.
25.03.2011 19:55
Vahvan kauden Mestiksessä pelannut Markku Flinck ja läpimurron liigakuvioihin päättyneellä kaudella tehnyt hyökkääjä Ville Paalanen edustavat SaiPaa ensi kaudella.
22.03.2011 22:14
A-nuoret päättivät kauden kotiotteluiden osalta makeaan 7-3 voittoon K-Vantaasta.
15.03.2011 19:57
SaiPa on tehnyt jatkosopimukset Anssi Löfmanin, Mikko Pukan ja Per Savilahti-Naganderin kanssa. Löfmanin ja Pukan sopimukset kattavat kaksi seuraavaa kautta. Savilahti-Naganderin sopimus pitää sisällään kauden 2011-2012.
11.03.2011 22:21
3-2 päättyneestä ottelusta Jokipoikia vastaan ei tunnetta puuttunut. Molemmat joukkueet pelasivat tarkasti, mutta SaiPa vei pidemmän korren.
01.02.2011 14:00
SaiPan A-nuorissa tällä kaudella pelannut Roope Hämäläinen valittiin Saksaan lähtevään U20-maajoukkueeseen.
Alle 18-vuotiaiden maajoukkueen matkaan Tsekin-turnaukseen ei päässyt suoraan mukaan yhtään SaiPan pelaajaa, mutta varamiehiksi jäivät odottamaan puolustaja Samuli Piipponen ja hyökkääjä Joona Harjama.
Alle 17-vuotiaiden maajoukkueeseen Venäjän-turnaukseen pääsi mukaan Roopen pikkuveli Rasmus Hämäläinen.
23.01.2011 18:23
SaiPa pelasi viikonloppuna kolme ottelua Helsingissä nuorten SM-liigaan kuuluvassa turnauksessa.
16.01.2011 00:16
1-3 päättyneessä ottelussa SaiPa ei tehnyt tarvittavia maaleja Sportin runnoessa omansa väkisin sisään.
10.09.2010 08:54
Nuorten SM-sarjaan valmistautuva SaiPa kohtaa tänään viimeisessä harjoitusottelussaan Bluesin Matinkylän pikkuruisessa kaukalossa.
25.01.2010 14:18
SaiPan A-juniorit pelasivat viikonvaihteessa Raumalla kolme ottelua. Niistä saaliiksi kertyi kaksi kolmen pisteen voittoa sekä yksi piste jatkoaikatappiosta TPS:lle.